| Etusivulle Hoitola Kennel Löytöeläimet Kuvia Linkit artikkelit | ||
| ||
Kenneltoiminta
Hei! Olen Anne Juppi, maremmano-abruzzese - kasvattaja
Tuusulan Ketunkorvesta. Koska kolme lastani ovat jo aikuisia, keskityn
nykyään hoitamaan vain koiria; vieraita, omia koiriani sekä niiden
suloisia pentuja. Tämän kyllä huomaa, koska kutsun usein
lapsenlapsianikin pennuiksi. Varsinaiselta ammatiltani olen
erikoissairaanhoitaja. Kolmetoista vuotta sitten teimme mieheni kanssa
elämänmuutoksen ja siirryimme tänne metsän keskelle ihanaan Ketunkorpeen
perustaen ison koira- ja kissahoitolan. Olen nyt työskennellyt
yrittäjänä 13 vuotta aamusta iltaan miltei vuoden jokaisena päivänä.
Työn lomassa olen kouluttanut useita koiria ja ohjannut niiden
omistajia. Suomen Kennelliiton luonnetestituomarina olen toiminut
toistakymmentä vuotta ja tällä hetkellä opiskelen MH-luonnekuvauksen
kuvaajaksi. Lisäksi olen osallistunut lähes koko suuren ikäni kaikkiin
mahdollisiin koiran jalostusta, luonnetta, käyttäytymistä, oppimista ja
kouluttamista käsitteleviin kursseihin ja luentoihin. Voisin sanoa, että
elän tiiviisti ”koiranelämää”, maremmano-abruzzesen kanssa viihtyminen
on elämäntapani.Suomen Koirankasvattajat ry:n (SuKoKa) jäseneksi minut
hyväksyttiin v. 2010.
Maremmano-abruzzeset ovat vartioineet kotialuettamme jo 22 vuotta! Tänä aikana rotu on tullut minulle hyvin tutuksi tavoiltaan ja käyttäytymiseltään. Olen myös oppinut havaitsemaan eri ominaisuuksien perinnöllisen siirtymisen sukupolvelta toiselle kasvatustyöni avulla ja pannut merkille, että tietyt luonteenpiirteet ovat vahvasti perinnöllisiä ja esiintyvät korostuneina tietyissä verilinjoissa. Tämä on kultaakin kalliimpaa tietoa, jos vaalii ja kunnioittaa rodun alkuperäisyyttä.
Pentueita olen kasvattanut 12 ja 13:sta on tulossa.
Nautin suunnattomasti ”m-a-kuningataremän” palvelemisesta ja pentujen
kehityksen seuraamisesta. Jokainen pentue on minulle aina uusi ihme
omine erityispiirteineen. Luovutusikään, noin 10vk, mennessä tunnen
erikseen jokaisen ”omani” pelkän vilauksen niistä nähdessäni.
Luonteenominaisuuksia kartoitan koko pikkupentuajan omilla hyväksi
kokemilla ”systeemeilläni” ja laumanvartijan pennuille tarkoitetulla
pentutestauksella. Kasvattieni omistajat saavat pennun luovutuksen
yhteydessä tuhdin tietopaketin ja asiallisen ohjauksen koiransa koko
elinajaksi. Maailmassa ei muuten juuri ihanampaa löydy kuin
vitivalkoinen, pörröinen milloin millekin tuoksuva m-a: n pentu.
Tämän rodun kanssa eläminen on antoisaa, mutta
myöskin vaativaa. Koirien vaistonvarainen toiminta lauman ja alueen
vartijana on hienoa seurattavaa. Käyn vuosittain Italiassa tapaamassa
kasvattajia ja heidän koiriaan lammaslaumojen parissa. Päivittäin omalla
alueellamme katselen seitsemän valkoiseni keskinäistä kommunikointia ja
upeaa käyttäytymistä. Teen sen hyvin nöyränä ja mahdollisimman vähän
siihen puuttuen. Luotan omiin koiriini 100 %:sti. Jos itse olen
paikalla, voi kuka tahansa asiallisesti käyttäytyvä ihminen tulla
huoleti alueellemme ja nauttia heidän ystävyydenosoituksistaan. Jos en
ole paikalla, on pihallemme vieraan turha yrittää. M-a:ta on helppo
ohjata, jos on ”johtajuutensa” sen silmissä ansainnut. Olosuhteissa,
joissa ihmisen vaikutus m-a:n elämään on suuri, esiintyy myös enemmän
ongelmia tuottavaa käyttäytymistä kuin villinä ja vapaina kasvaneiden
koirien. Perintötekijöiltään luonnevikaista perustervettä m-a:ta en ole
kuitenkaan koskaan tavannut. Aggressiivisuus on hyvin usein opittua
käyttäytymistä, oman alueen ja lauman vartiointi on rodun geneettinen
ominaisuus ja väärät olosuhteet ja käsittely aiheuttavat koiran
stressitason nousun, joka puolestaan aiheuttaa ylireagoivaa
käyttäytymistä. Maremmano-abruzzese on kehittynyt ihmisen työtoveriksi
ei palvelijaksi. Se hoitaa vahdinvirkansa itsenäisesti ja luotettavasti
ja oikein käsiteltynä myös yhteiskuntakelpoisesti.
Rotu alkoi valikoitua kyläkoirista lammasvahdiksi yli 2000 vuotta sitten, jolloin ihminen havaitsi, että lauman seurassa liikkuvat koirat olivat tehokas suoja petoeläimiä ja varkaita vastaan. Paimenet suosivat hyvähermoisia suojelutaipumuksen omaavia koiria, joilla ei ole halua ajaa takaa lampaita, vaan kulkea niiden mukana; jotkut lauman edessä tiedustelijoina, jotkut turvamiehinä tai -naisina sen takana ja molemmilla sivuilla. Erikoisvirkana on jäädä suojelemaan synnyttävää uuhea ja vastasyntynyttä karitsaa ja saatella ne viimein turvallisesti muun lauman joukkoon tai turvata jälkeenjääneen lampaan matkaa muiden luokse. Koirat tunnistavat kaikki oman laumansa eläimet ja suojelevat niitä myös toisten laumojen koirilta. Maremmano-abruzzesella ei ole paimennusviettiä vaan tämän viran hoitelevat bordercolliet tai erinäköiset, ”oman alueen rotuiset” paimentavat koirat. Metsästykseen liittyvien perinnöllisten liikemallien puuttuminen luonnetta ja käyttäytymistä ohjaavista geeneistä on juuri se ominaisuus, joka erottaa m-a: n (myös jotkut muut laumanvartijoiksi kutsutut rodut) kaikista muista maailman koiraroduista. Joillakin pennuilla pienesti orastava taipumuskaan ei kasva opituksi käyttäytymiseksi vaan sammuu ensimmäisen ikävuoden kuluessa, mikäli se ei saa ympäristöstään minkäänlaista vahvistusta. Hyvä lammasvahdin voi tunnistaa ensimmäisten elinkuukausien aikana. Ominaisuus joko on tai ei ole perimässä, sitä siis ei tarvitse eikä voi kouluttaa. Tämän voi todeta koirista, jotka toimivat täydellisesti vaikka eivät olisi koskaan tavanneet lampaita kasvuaikanaan.
Vuosisatojen ajan lauman koirat lisääntyivät kokonaan luonnonvalinnan perusteella ja näin tapahtuu osittain vieläkin rodun kotimaassa Italiassa. Tällöin lauman kykenevin ja paras uros jatkaa sukua lauman arvostetun nartun kanssa mikäli tämä suhtautuu sulhaskandinaattiin suopeasti. Luonnonvalinnan toimiessa osapuolien sopivuus toisilleen tarkistuu automaattisesti. Näinhän ei enää useinkaan pääse nykyaikana tapahtumaan, koska ihmiset haluavat päättää yhdistelmistä luontoa kuuntelematta. Syntyvän pentueen vahvimmat jäävät kasvamaan laumaan uusiksi lampaiden suojelijoiksi. Nartut synnyttävät ja hoitavat pentueensa ”työn lomassa”. Potentiaaliset suvunjatkajat eivät siis tarvitse ihmisavustajaa uuden elämän luomiseen tai hoitamiseen, eikä vahva uuden sukupolven laumanvartija tarvitse pentuna erityishyysäämistä. Olosuhteet, joissa nartut synnyttävät, ovat Italiassa edelleen hyvin karut meidän synnytystiloihimme verrattuna. Kaikkien edellä kuvattujen luonnonvalintojen ansiosta maremmano-abruzzese on edelleen fyysisesti ja henkisesti vahva ja terve rotu verrattuna moneen muuhun koirarotuun tänä päivänä. Rodun kasvattaminen sen alkuperäistä käyttötarkoitusta ja luonteenominaisuuksia vaalien on erittäin vaikeaa Suomessa. Italialaiset sanovat omasta tilanteestaan samaa. Nykyään hyvien rodunomaisten koirien saaminen jalostuskäyttöön on sielläkin kiven alla, vaikka mahdollisuudet ovat moninkertaiset Suomeen verrattuna. Olen aloittanut kasvatustyöni15 vuotta sitten, jolloin päätin pitää itselläni nuorimman urokseni narttupennun. Tätä ennen olin elänyt seitsemän vuotta kolmen uros-ma: n kanssa, jotka hankin ”rodun ihanuuden huumaamana” tasaisesti vuoden välein. Heistä keskimmäinen Zaffiro DG Murailles ja nuorin Caramello DG Murailles olivat ensimmäisiä tuontikoiriani Italiasta Franca Simondettilta. Vanhin Mazzarella Amadeus oli ensimmäisestä Suomessa syntyneestä m-a pentueesta vuonna1988 Volmar&Viveca Widbergiltä. Ensimmäisinä m-a vuosinani toin myös nartun Gondola Di Selvaspina ja neljännen urokseni Rosso Di Selvaspina Anna Albrigolta.
Tämän hetkiset jalostuskoirani ovat ihastuttavat narttuni Lisa (kasv. Giancarlo Rainaldi), Sirena Dei Giunoni ( kasv. Giaginto D`Alessio), Riva Di Lucus Angitiae ( kasv. Agostino Di Cola) ja Siena dell Antico Tratturo (kasv. Agostino Molinelli). Jalostusuroksiani ovat komeat herrat Limonero Di Lucus Angitiae (kasv. Agostino Di Cola), Cane Bianco Bosco (kasv. Kristina Henriques, Ruotsi), Arano dell Antico Tratturo (kasv. Agostino Molinelli) ja Bianco (kasv. Paolo Damiani). Kaikki ovat tuontikoiria huippukasvattajilta ja rodun asiantuntijoilta. Olen suuresti kiitollinen Heille kaikille siitä, että jalostuskoirani ovat terveitä, upealuonteisia ja mielestäni hyvin kauniita. Yhteistyömme on ollut minulle kallisarvoista ja reilua ja voin aina saada heiltä opastusta ja neuvoja. Ilman ihanien italialaisten kasvattajien ja siellä asuvan ystäväni tukea ja apua en ikinä olisi saavuttanut tätä kaikkea. Odotan innolla tulevaisuutta ja sen tuomia uusia kasvatushaasteita.
Ystävällisin terveisin Anne Juppi, 045-2634359
MAREMMANO-ABRUZZESE ON "ELÄMÄNTAPA"! Esittelen mielelläni koiriani, kerron rodun erityispiirteistä ja m-a:n kasvattamisesta yhteiskuntakelpoiseksi vahtikoiraksi. Lue myös artikkelini: Maremmano-abruzzese laumanvartijana (.pdf) Elämää Maremmano-abruzzesen kanssa (.pdf) Laumanvartijan sosiaalistaminen (doc) Terveisin Anne Juppi GSM Anne 045-2634359 |
||
| Anne ja Eero Juppi Ketunkorvenpolku 50 04430 Järvenpää Sijaintimme kartalla |
Hoitolan puhelinnumerot puh. 09-2425026 |
|
©Kennel Juppsguard/Pauli Juppi | ||